Arvot ja työt

Elämä on opettanut ajamaan yhteisiä asioita

Vammainen tyttäreni teki minusta poliitikon.

Olen toiminut kuusitoista vuotta poliittisissa luottamustehtävissä. Sitä ennen olin aktiivinen vanhempainyhdistyksissä, seurakunnassa ja ammattiyhdistysliikkeessä.

Suuri ja värikäs perhe on kasvattanut minusta taitavan joukkuepelaajan. Pitkä taival yksinhuoltajana on opettanut tunnistamaan omat voimavarat ja pitämään niistä huolta. Neljä lastani ovat nuoria aikuisia. Kahdella tyttärelläni on omat perheet. Lapsenlapseni ovat alakoululaisia.

Nyt 28-vuotias tyttäreni on lievästi kehitysvammainen nuori aikuinen. Taistelut Minnan kuntoutuksen ja opetuksen järjestymiseksi saivat minut lähtemään ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin vuonna 2008. Kuntavaaleissa 2021 sain yli 500 ääntä, joka oli Heinolan suurin äänimäärä.  Aluevalaaleissa 2022 sain alueen toiseksi suurimman äänimäärän 1734 ääntä. Olen oppinut, että asioihin voi vaikuttaa.

Keskeisimmät luottamustoimet:

Heinolan kaupungin sivistyslautakunnan jäsen 2008-

Heinolan kaupungin valtuuston jäsen 2008-

Heinolan sosiaalilautakunnan jäsen 2012-2017

Heinolan kaupunginhallituksen pj 2017-2021, 2021-2025

Maakuntahallituksen jäsen 2017-2021, 2021-2025