Etelä-Suomen Sanomissa 27.2.2023 otsikkoihin nousi Lahdessa toimiva HUS:n kehitysvammapsykiatrian kriisi- ja tutkimusyksikkö. Aikaisemmin helmikuussa 2023 Seura-lehti oli julkaissut kirjoituksen, jossa kolmen kehitysvammaisen omaiset olivat antaneet haastattelun. He kokivat asioiden mennen rankasti pieleen tutkimus- tai kriisijakson aikana Lahdessa ja Keravalla.

En kyseenalaista omaisten kokemusta. Tämänkaltaisten tilanteiden ongelma on, että alan ammattilaiset eivät vaitiolovelvollisina voi osallistua keskusteluun. Siksi olisin toivonut toimitukselta syvällisempää paneutumista vaikeaan asiaan. Nyt aiheesta julkaistut kirjoitukset ovat loukanneet ja aiheuttaneet häpeää ja surua monelle työhönsä sitoutuneelle ammattilaiselle.

Suomessa on vain muutamia vastaavanlaisia yksiköitä kuin Lahdessa toimiva kriisi- ja tutkimusyksikkö. Se on vaativan erikoissairaanhoidon yksikkö, joka on moniammatillisen osaamisen ja henkilöstömäärän suhteen hyvin resursoitu. Tutkimus- tai kriisijaksoille tulevat eivät pärjää kotona tai asumispalveluissa. Vaativaan yksikköön tullaan vain kaikkein vaikeimmissa tilanteissa.

Kehitysvammaisista 30-50 prosentilla on diagnosoitu mielenterveyshäiriö. (Koskentausta, 2006, Duodecim) Toisaalta häiriö on usein diagnosoimatta ja silloin myös hoitamatta, jos vammainen henkilö ei osaa viestiä oireistaan tai niitä ei tunnisteta. Kaikki eivät käyttäydy väkivaltaisesti, mutta kehitysvammaisia hoitavat kokevat työssään usein väkivaltaa tai sen uhkaa.

Väkivaltaisen kehitysvammaisen auttaminen on vaativaa ammattityötä. Eristäminen ja rajoittaminen ovat ammattitermejä, joiden sisältö ei hetkessä selviä alan ulkopuolisille.  Rajoittaminen on välttämätöntä, kun hoidettava on vaarallinen itselleen tai läheisilleen. Raamit tulevat kehitysvammalaista. Yksilön tasolla perusteita rajoittamistoimille arvioidaan koko ajan. Arviointia tekee moniammatillinen tiimi viikoittain. Jokainen työntekijä arvioi rajoittamisen tai eristäminen vaikutuksia koko ajan omassa työssään. Toimintaa valvoo myös aluehallintoviranomainen. Tahdonvastaisen hoidon päätökset vahvistaa aina hallinto-oikeus.

Kehitysvammaisen lapsen ja aikuisen läheiset tarvitsevat vahvan tuen. Kun vammainen lapsi tulee murrosikään, hänenkin mielensä myllertää. Murrosikä voi laukaista mielen ja käytöksen ongelmat sekä väkivaltaisuuden. Samaan aikaan fyysinen voima kasvaa. Vanhemman huoli ja suru on suuri.

Median ja poliitikkojen kauhistelevat kirjoitukset eivät sellaisenaan johda ratkaisuihin. Varsinkin, kun nyt on kauhisteltu toimintaa yksikössä, jossa resurssit ovat hyvät määrällisesti ja laadullisesti. Kehitysvammaisten riittämättömissä asumispalveluissa, heikossa asemassa yhteiskunnassa ja työelämässä on paljon korjattavaa. Vaalikoneista vammaisaiheiset kysymykset puuttuvat valitettavasti lähestulkoon aina.

Lievästi kehitysvammaisen nuoren aikuisen äitinä koen myötätuntoa ja surua. Ymmärrän vanhempien tuskaa. Toivon voimaa työnsä hyvin hoitaneille ammattilaisille, joita viime aikojen kirjoitukset lehdissä ja sosiaalisessa mediassa ovat loukanneet ja aiheuttaneet surua ja häpeää.

Kirsi Lehtimäki,

Sairaanhoitaja AMK, eduskuntavaaliehdokas (sd)